Kiipeile turvallisesti

Kiipeilyssä, kuten muissakin vaarallisiksi luokitelluissa lajeissa, on tärkeintä osata arvioida riskit ja toimia niiden mukaisesti. Vaikka oman kodin lähellä sijaitsevalle melko matalalle kalliolle kiipeäminen saattaa tuntua turvalliselta, kiipeilyssä on aina omat riskinsä, jotka tulee ottaa huomioon. Mitä hankalammissa olosuhteissa ja vaikeammissa paikoissa edetään, sitä enemmän turvallisuuteen tulee kiinnittää huomiota. Taidot On tärkeää valita kiipeilykohde omien taitojen mukaan. Aloittelijoiden ja kokeneempienkin kannattaa luottaa ammattilaisten osaamiseen ja osallistua kiipeilykurssille oppiakseen alkeet ja…

Missä base-hyppyä voi harrastaa?

Base-hypyn nimi tulee sanoista building, antenna, span ja earth. Nämä kuvaavat kohteita, joista base-hyppyjä useimmiten suoritetaan. Yleisimmin hypyt tehdään tasaiselta alustalta kalliolta tai rakennuksen tai tornin huipulta, mutta myös silloilta ja mastoista. Tuuli on vaikuttavin ulkoinen tekijä base-hyppyä suoritettaessa ja pääsee vaikuttamaan eri tavoin kohteesta riippuen. Tuuli kiertää rakennuksen ympäri, mutta mastosta se puhaltaa läpi. Sillalta tuuli kulkee yleensä sekä ylä- että alapuolelta, ja maastosta hypätessä vain yläpuolelta tai mahdollisesti…