Base-hypyn nimi tulee sanoista building, antenna, span ja earth. Nämä kuvaavat kohteita, joista base-hyppyjä useimmiten suoritetaan. Yleisimmin hypyt tehdään tasaiselta alustalta kalliolta tai rakennuksen tai tornin huipulta, mutta myös silloilta ja mastoista. Tuuli on vaikuttavin ulkoinen tekijä base-hyppyä suoritettaessa ja pääsee vaikuttamaan eri tavoin kohteesta riippuen. Tuuli kiertää rakennuksen ympäri, mutta mastosta se puhaltaa läpi. Sillalta tuuli kulkee yleensä sekä ylä- että alapuolelta, ja maastosta hypätessä vain yläpuolelta tai mahdollisesti myös sivuilta. Jos hyppy suoritetaan rakennuksen huipulta, tulee sitä varten saada kiinteistön omistajan lupa. Lupa ei kuitenkaan usein heltiä kovin helpolla, ja toisinaan base-hyppääjät harrastavatkin uhkarohkeita hyppyjään ilman lupaa. Tämä on kuitenkin laitonta ja erityisen vaarallista.
Base-hyppyjä Suomessa
Suomessa järjestetään base-hyppykursseja, joilla hyppäämistä pääsevät kokeilemaan aiempaa lakuvarjohyppykokemusta omaavat harrastajat. Suomessa olosuhteet ovat hieman erikoisemmat kuin suuressa osassa muita maita, mutta jokaisessa kohteessa tulee ottaa huomioon sen erityispiirteet. Suomessa hypätään kallioilta ja silloilta, mutta Lahden radiomasto on kaikkein suosituin hyppypaikka Suomessa. Kotimaisten hyppääjien lisäksi Lahteen saapuu base-hyppääjiä vuosittain ympäri maailman.
Kansainväliset kohteet kiinnostavat base-hyppääjiä
Suomalaiset base-hyppääjät matkustavat myös usein ulkomaille kokemaan kansainvälisten kohteiden jännitystä. Erityisen suosittu kohde on Tallinnan tv-torni Virossa, josta on luvallista hypätä. Lisäksi hyppäämään lähdetään muun muassa Yhdysvaltoihin, jossa esimerkiksi Bixbyn silta Big Surissa on suosittu hyppypaikka.